Pompeji

Napolin lahden pohjukassa sijaitseva Pompejin kaupunki tunnetaan parhaiten tuhoutumisestaan Vesuviuksen tulivuorenpurkauksessa vuonna 79 jKr. Ennen tuhoa kaupunki eli kuitenkin pitkän historian varhaisimman asutuksen ajoittuessa kivikaudelle noin neljän tuhannen vuoden taakse. Vuosisatojen kuluessa pieni kylä kasvoi eloisaksi satamakaupungiksi, jonka menneisyyteen mahtuu sotia sekä vauraita rauhan vuosia. Kaupunkia asuttivat ensin oskit sitten kreikkalaiset ja etruskit kunnes vuoriston paimentolaisheimoon kuuluneet samnilaiset valloittivat sen. Sotien myötä kaupunki siirtyi lopulta mahtavan Rooman hallinnon alaisuuteen ja sai nimekseen Colonia Cornelia Veneria Pompeianorum.