Pompeji

5. Musiikki

Antiikin roomalaisten musiikki sai paljon vaikutteita kreikkalaisesta kulttuurista ja muodostui suurelta osin Kreikasta tulleiden mallien mukaisesti. Musiikilla oli kuitenkin myös oma roolinsa roomalaisessa yhteiskunnassa. Esimerkiksi armeijassa musiikki sääteli sotilaiden elämää niin taistelussa kuin leirissäkin. Sotilaallinen musiikki ei toiminut ainoastaan viestintämuotona, vaan sillä oli myös moraalinen ja taiteellinen tavoite.

Roomalaisessa uskonnonharjoittamisessa oli myös musiikillisia elementtejä. Rytmikkäät lorut ja rukoukset kuuluivat esimerkiksi ikivanhoihin uskonnollisiin juhliin ja kulkueisiin. Myöhemmin idästä tulleet kultit perehdyttivät roomalaiset myös muihin uskonnon musiikkitraditioihin. Esimerkiksi Isis-jumalattaren kultissa oli kuorolaululla merkittävä asema ja yksi Isiksen tunnusmerkeistä oli helistin, sistrum.

Myös teatteriesityksissä oli musiikilla merkittävä asema. Näytelmissä kuoro esitti usein eräänlaista kertojan roolia. Orkesterin säestys oli välttämätöntä varsinkin miimi- ja pantomiimiesityksissä. Seinämaalauksissa kuvatut konserttiesitykset kertovat osaltaan amatöörien musiikkiharrastuksesta. Varsinkin yläluokan keskuudessa soittotaitoa pidettiin suurena ja jalona taiteena.

Roomalaisessa sotilaallisen musiikin tärkeimpiä soittimia olivat pitkä ja suora vaskitrumpetti tuba sekä cornu, joka oli noin kolme metriä pitkä G-kirjaimen muotoinen torvi. Molempia soittimia hyödynnettiin merkkien antamisessa. Kreikkalaisesta musiikkikulttuurista roomalaisten soitinten joukkoon lainattiin tibiae (kreikassa aulos), joka oli oboen tapainen yksi- tai kaksiputkinen puhallinsoitin. Soittaja saattoi soittaa molempia suukappaleita yhtä aikaa niskan taakse sidottavan tuen avulla. Kithara oli puolestaan pitkäkaulainen lyyrasta kehittynyt kielisoitin. Siinä oli litteä puinen kaikupohja ja 6–7 kieltä, joita näppäiltiin joko sormin tai näppäimen eli plektronin avulla. Nimestään huolimatta kithara ei ole sukua nykyiselle kitaralle.

  • Orkesteri
  • Kithara