Pompeji

12. Huonekalut ja koristelu

Huonekalut

Pompejilaisen kodin huonekalut olivat usein kevyitä ja jokseenkin liikuteltavia. Leposohvat ja sängyt olivat puisia, samoin kuin hyllyköt, kaapit ja pienet pöydät. Myös marmoria ja pronssia käytettiin huonekalujen materiaalina. Huonekalut saattoivat olla myös kiinteitä, seinäänmuurattuja rakenteita, näitä olivat etenkin sängyt ja ruokailusohvat, jotka varustettiin tarpeen vaatiessa patjoin ja pieluksin.

Hämärät tilat valaistiin etenkin öljylampuin ja lämmityksestä huolehtivat hiilipannut. Keittiöissä käytetyt astiat olivat usein metallisia, vaatimattomimmissa asunnoissa karkeasta savesta tehtyä keramiikkaa. Keramiikkaa oli käytössä useita erilaisia tyyppejä, varastointiin sopivista amforoista taidokkaasti valmistettuihin tarjoiluastioihin. Pompejista on löydetty runsaasti myös lasiesineitä.

Seinämaalaukset ja lattiat

Seinämaalaukset ovat pompejilaisten talojen parhaiten tunnettu ja tutkittu elementti. Maalauksilla on paitsi taidehistoriallista, myös kulttuurihistoriallista arvoa, sillä niissä on usein kuvattu roomalaista arkielämää. Seinämaalaukset toteutettiin nk. freskotekniikalla, jossa vielä kostea, rapattu pinta maalattiin veteen sekoitetuilla pigmenteillä. Pompejilaiset seinämaalaukset jaetaan neljään eri tyyliin:

Ensimmäinen koristelutyyli oli Pompejin alueella muodissa noin 200–80/70 eKr. Seinien koristelu jäljitteli julkisten rakennusten kivipintoja, ja maalaamalla pyrittiin luomaan illuusio arvokkaista, värillisistä marmorilaatoista rakennusten seinillä. Mielikuva saatiin aikaan edullisilla materiaaleilla: laastilla ja maalilla.

80-luvulla eKr. yleistyneen toisen tyylin maalari oli taiteilija, joka loi huonetiloihin taiteellisia kokonaisuuksia. Koristelutyyli kehittyi ensimmäisestä tyyliä huomattavasti monimutkaisemmaksi. Kuva-aiheina olivat arkkitehtoniset elementit, jotka saivat innoituksensa hellenistisestä teatterirakentamisesta. Seinien kuvat muodostuivat paneeleista, joista avautui silmänlumeeksi maalattuja arkkitehtonisia rakenteita. Toisen tyylin maalausten toteuttaminen oli kallista ylellisyyttä, ja oletettavasti tästä syystä sitä on vähiten säilynyt Pompejissa.

Kolmas seinämaalaustyyli ajoittuu 30–20 -luvuille eKr. ja sen keskeisiä ominaisuuksia olivat keskelle seinäpintaa maalatut taulut. Keskuskuvan aiheena oli usein pieni rakennus. Arkkitehtoniset kuva-aiheet heikkenivät ja hävisivät vähitellen. Keskuskuvat saatettiin rajata ohuilla kynttilänjalkaa muistuttavilla pylväillä. Seinäpinnat olivat tasaisen kaksiulotteisia, ja musta väri tuli muotiin. Suosittuja kolmannen tyylin koristeaiheita olivat myös miniatyyridetaljit sekä egyptiläismotiivit.

Perspektiivin käyttö ja suuret seinäpinta-alan lähes kokonaan täyttävät kuvat tulivat Pompejissa jälleen muotiin neljännen tyylin aikana ensimmäisen vuosisadan puolessa välissä jKr. Ero kolmanteen tyyliin on selvä: miniatyyrimaalaus ja tasaiset seinäpinta-alat eivät enää vastanneet maalausten tilaajien makua, vaan toisesta tyylistä tutut illusoriset arkkitehtoniset kokonaisuudet saavuttivat jälleen suosiota. Viimeistä maalaustyyliä luonnehditaan usein tapettimaiseksi: maalatut seinävaatteet kuvattiin ikään kuin ripustetuiksi kultaisista kyntteliköistä tai paviljongeista. Tapetit myös rajattiin tarkasti esim. kuvionauhoin. Suosikkiväreiksi nousivat punainen, kulta, vaaleansininen ja musta. Kirkkain värein maalatut keskuskuvat esittivät mytologian tapahtumia sekä teatteriaiheita.

Varhaisimpien asuntojen lattiat olivat yksinkertaisesti tampattua maata. Lattiat saatettiin myös tehdä laastista, johon oli sekoitettu murskattuja keramiikan- tai tiilenpaloja. Arvokkaimmat lattiat oli koristeltu joko mosaiikein tai värillisin marmorikappalein.

  • Seinämaalaus
  • Kaivauslöydöt
  • Sänky
  • Ensimmäinen
  • Toinen
  • Neljäs tyyli